Kes-Kis ja pentuikävä jo valmiiksi

Napita tänään Kes-Kis Jämsässä tuomarin paras, paneelissa hävittiin veljelle Niilolle. No sukuun meni voitto niin ei harmita! :)

Napita on kyllä herramanjee vetkula. Ääntä, mutinaa, murinaa, venkoilua. Yrittää se mua purrakin (ei tosin lujaa, ihan vuan mielenosoituksellisesti näykkäsee), jos venytyksessä yrittää pitää. Sen sijaan tuomarin pöydällä kaikki on jännää ja kehrätään ja pusketaan. Paneeli sentään meni astetta nätimmin tänään.
Ajatus yksi: omistaja on hermostunut, kissa on hermostunut. Totta! Omistaja jännittää, vaikka omm-tilaa yritetäänkin saavuttaa sisäisen meditaation tms. kautta. Kissaakin jännittää. Tosin kissaa jännittää myös muiden käsissä.
Ajatus kaksi: Napita on nuori neiti (kuten tuomari totesi: very young female = siihen malliin, että onpa kokematon kisumisu, kyllä minä sinua ymmärrän), jota pelottaa muut kissat, jos niitä on paljon samassa tilassa. Ihmiset sen sijaan ovat pääsääntöisesti mukavia. Totta tämäkin!

Nyt sitten pohdintaa - lähdetäänkö vielä esimerkiksi Surokiin yrittämään JW:tä molempien päivien panostuksella vai tyydytäänkö tähän, odotetaan neidin kasvua, hormonien tasaantumista ja epävarmuuden vähenemistä. Napita on kuitenkin iiihana puriseva kissa, joka tykkää tuomareista, silityksistä ja huomiosta - kunhan huomio ei tule muilta kissoilta. Äh.

Napita on nyt meidän kylppärissä majoituksessa tiistaihin. Alkuperäinen idea oli tutustuttaa birmat ja Napita taas kerran yhteen Feliwayn, hajujen sekoittamisen, ajan antamisen, homeopatian, kukkatippojen, rukoilun, maanittelun, silittämisen, kannustamisen ja toivomisen voimin. Sattumalta kuitenkin kävi niin, että useampi "vakkarihoitaja" on vanhempieni pienen reissun aikana estyneitä hoitamaan Napitaa, joten Napsu on kylppärissä. Ja arvatenkin murisee, etenkin noita pentuja nähdessään vilaukselta. Pennut ihmettelee, että mikä helekutin mustuainen tuolla suhisee. Hörpi näki parhaaksi paeta olkkarin pöydän alle / olla välittämättä Napitan huudoista. Helmiä ei vaan kiinnostanut.
Ensimmäinen ilta meni - no voitte arvata. Napita sähisi kylppärissä ihan ittekseen, hajuille. Hirvittävän hajuviettinen kissa verrattuna birmoihin! Minnuukin haistoi ja sähisi, tosin naamioi sähinän huvittavasti haukotukseksi, kun tajusi, että ihmiselle sähisee. ;)
Nyt kun päästiin näyttelystä takaisin niin ihan kuin Napita olisi vähän rauhallisempi. Kissanvessaakin haisteli mutinoitta. Tietysti tyttö on väsynytkin. Helmin päästin hetkeksi vapaaksi Napitan kanssa kylppäriin, etäisyyden päähän ja minä väliin. Helmi näytti siltä, että "ei oo todellista, päästätkö mut ulos, ei nyt jaksaisi tällaista". Napita pikkukoviksena eli oikeasti pienenä pelokkaana neitokaisena sähisi Helmille, mutisi, jutisi ja jutteli niinko vaan itämaiset juttelee - sillain narisevasti. Ja tuhahteli. Lähestyi kuitenkin Helmiä. Helmi yritti räpytellä Napsulle silmiään, jotta likka ei hätää ja kai se tehosi - ihan älytöntä jännitettä ei ollut. Napita häippäs saunan puolelle ja Helmin päästin jatkamaan päiväuniaan olkkariin.
Päästänkö kissat pikkuhiljaa yhteen? Vai pitäisikö viedä ti takaisin vanhemmilleni ja odottaa, kunnes Hörpi saa "ehkäisyimplanttinsa"? Miten näitä kysymysmerkkejä on nyt näin paljon?

Sen sijaan kysymysmerkki ei ole ollenkaan ikävä pentuihin. Ostettiin pennuille Ikea-hiiret (pentujen suosikkeja!), saavat sitten kasvattajan kotiin ja myöhemmin uusiin valtakuntiinsa tutustuessaan tutun lelun mukaansa. Eipä helpota. Jos piilotan nämä peiton alle ja sanon kasvattajalle, että etkös sinä jo viime viikolla nämä hakenut pois, ihan kuin näin muistelisin käyneen...
Oikeasti, jos jollain on birman menevä kolonen kotonaan niin tässä olisi huippuyksilöitä. Ei ehkä kaikki huippunäyttelykissoja, mutta loistavia lemmikkejä kyllä! Vaan mitäpä mä mainostamaan, menevät kaupaksi muutenkin. :) Esimerkiksi homekorva-Kerttu, se tulee viereen ja katsoo sinisillä silmillään, purr purr. Tai tuo Kirsikka, jolla on jollain lailla fiksu katse ja kaunis, punavoittoinen väritys ja ihana kaipuu syliin. Ja Kalevi! Mies ja pieni, hento ääni. :D Kalevi oppi tänään sähisemään, hyvä taito olla tuokin kissalla. Ostin näyttelystä Kimirin kuivakaloja (jotkut tietävätkin, että ovat Hörpin suosikkeja) ja pennutkin niitä maistelivat. Kalevi tykästyi ja sähähti siskolle, että osta omat evääs. Ihana kalanpuolustaja ♥.

Tuliko tarpeeksi lässytystä ja sydämiä tähän postaukseen? Pahoittelen lukijat, nyt on aika sydämekäs olo. :) Täytyy ottaa vielä kersoista 13-vko kuvat, että on sitten muistoja tallessa, ne kun mielestä tuntuvat häviävän turhan nopeasti - - vaan pysyvät sitten ainakin koneen syövereissä.